Painonvartijat ovat kiinnostava juttu, ja liittyvät suoraan näiden 70:n päivän aiheisiin. Hyvinvointiin, kehoon, väärin syömiseen ja ylipainoon. Painonvartijat rinnastetaan usein myös ihmedieetteihin, mystisiin mammakerhoihin, rahat-pois -huijauksiin ja aina jollekulle muulle tapahtuneeseen muutokseen.
Jos tavoitteeni olisi vain menettää painoani, olisin voinut harkita Painonvartijoissa käymistä tämän kolmen kuukauden ajan. En kuitenkaan pitänyt sitä vaihtoehtona missään vaiheessa, ei siksi, etten uskoisi tematiikkaan tai pelkäisin koko paikkaa. Olen näet muutama vuosi takaperin käynyt siellä yhden syksyn, pudottanut sen aikana painoani miltei kymmenen kiloa ja voinut oikein hyvin.
Siellä viettämäni aika oli kovin kiinnostavaa ja monin tavoin avartavaa. Olin useimmiten ainoa mies ryhmätapaamisissa, ja oli tietty mielenkiintoista havaita sukupuolen vaikuttavan ryhmädynamiikkaan niin paljon. Ennenkaikkea ryhmässä käyminen oli tehokasta, ja uskon tajuavani miksi miehiä paikalla oli niin vähän. Olen sittemmin jutellut siitä muutamankin miehen kanssa, ja monelle ajatus syömä- ja elintottumuksistaan avautumisesta parikymmenpäiselle naisjoukolle on melko karu. Entäs jos mut teilataan. Ei ne tajua mua kuitenkaan. Mä haluan pitää kiinni jostain nautinnoista. Itsetuntoaspekti on kova.
Tajusin kunnolla vasta siellä ollessani joitakin perusjuttuja, asioita jotka on ehkä käyty läpi peruskoulussa mutta jotka ovat sittemmin jääneet jonnekin unholaan. Ne kuullessani hätkähdin, miettii pitääkö joku asia oikeasti paikkansa ja onko tosiaan itse unohtanut jonkin itsestään selvän pointin.
Keskeisiä käteen jääneitä juttuja sieltä ovat mm. se, että ruokarytmillä on valtava merkitys. Jos syö kerralla paljon ja muuten päivän aikana ei mitään, keho varastoi kaiken. Jos taas syö tasaisesti mutta vähän pitkin päivää, aina samoihin aikoihin, aineenvaihdunta pysyy käynnissä koko ajan ja rasvaa palaa. Veden juomisella on niin ikään keskeinen rooli hyvinvoinnissa: oli hämärää tajuta, että usein minulla on ollut jano nälän sijaan.
Ja se keskeisin juttu on, että laihtuminen ja sitä kautta hyvinvointi ei voi perustua dieettiin. Jos suhtautuu asioihin dieettinä - erityisruokavaliona - näkee myös jossakin sen toisella puolen siintävät mahdollisuudet palata entiseen. Oikotietä onneen ei ole, mikäli haluaa pysyviä tuloksia: siksi huomaan hymyileväni vinosti aina kuullessani jonkun pudottaneen painoaan viisi kiloa viidessä päivässä tai jotakin vastaavaa. En siksi, että epäilisin kuulemani todenmukaisuutta, vaan siksi että niiden tarkoitus tuntuu olevan laastaroida jokin ikävä asia salaman nopeasti kohdilleen. Helppouden vaatimus, kuten pikaruoassakin.
Ei sinänsä, ei pitkäaikainen kärsimys ja hankaluus ole mikään itseisarvo. Mutta jos vaikkapa on onnistunut hankkimaan kymmenen kiloa ylimääräistä syömällä vinoon, niin useimmat meistä eivät opi korjaavia elintapoja niissä viidessä päivässä. Keskitytään oireisiin, mutta ongelman ydin jää kokonaan korjaamatta.
En mennyt Painonvartijoihin tällä kertaa siksi, että kiitos siellä jo vietetyn ajan tiedän hyvin miten hoitaa painoani ja syömistäni. Mitä laihtumiseen tulee, siellä käyminen olisi varmastikin tehokkaampaa kuin yksin selviäminen, enkä epäröi kävellä sinne mikäli en saa tuloksia omin voimin aikaiseksi. 70:n päivääni liittyy kuitenkin paljon muutakin kuin paino ja syöminen. Minulle on keskeistä saada itseni hallintaani omin voimin, käyttää sitä tietoa mitä minulla jo on ja pistää se jälleen käytäntöön.
Suosittelen ihan kenelle tahansa painonsa kanssa tappelevalle Painonvartijoita mitä lämpimimmin, sen yhden ja ensimmäisen kerran. En usko, että omaa hyvinvointiaan voi pidemmän päälle ulkoistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti