Ei niin vaikeaa (päivä 10)

Ensimmäinen viikko on takana, ja sen myötä yksi viidennes koko projektista tällä kertaa. Liikkumista on hieman haitannut ankeasti kipeytynyt olkapää, joka piti poissa uima-altaalta loppuviikosta. Silti viikkoon on mahtunut muutama onnistunut treenikerta, kävelyä ja hyötyliikuntaa pihalla. Keho tuntuu ja kiittää siitä kaikesta. Syöminen on ollut suurin piirtein oikeaa, sellaista joka ei hypi silmille tai vaikeuta elämää. Silti, seuraavaksi kuukaudeksi linjaa on hieman tiukennettava.

Alkoholin puute ei tunnu, kuten epäilinkin. Ainoa kerta kun ajattelin asiaa oli perjantai-iltana, jolloin lasillinen viiniä ruuan kanssa olisi ollut rok. Koska olen tehnyt pointin siitä etten juo mitään tänä aikana, jäi pullo viinikaappiin.

Southpaw kommentoi edelliseen kirjoitukseeni alkoholin tarpeellisuudesta ylipäätään. On melko selvää, että alkoholia ei sinänsä tarvita mihinkään. Samalla tavoin kuin vaikkapa karkki, kahvi tai tupakka, alkoholi voidaan nähdä joko melko harmittomana nautintoaineena tai ongelmana, jonka suuruusluokka vaihtelee huomaamattomasti normaalikäytöstä elämiä romuttavaan, yhteiskuntaa kuormittavaan, nöyryyttävään ja kuolemaa tuottavaan. Noiden ääripäiden väliin lankeavat varmasti suurin osa kaikista, jotka ylipäätään käyttävät alkoholia.

Loppujen lopuksi kyse on siitä, kuinka tärkeää alkoholin käyttö todella on itselleni. Lasi viiniä silloin tällöin on nerokasta, ja niin hyvä lisä johonkin kulinaristiseen kokemukseen että ajatus siitä luopumisesta tuntuu suorastaan tuskalliselta. Samaan aikaan inhoan sitä ajatusta, että jokin on pakollista vain omien mieltymyksieni vuoksi. Pienikin määrä alkoholia laskee testosteronin määrää huomattavasti, ja vaikka pienissä määrin käytettynä alkoholilla onkin terveellisiä vaikutuksia niin mihin raja vedetään? Onko jokaisen asian elämässä tähdättävä parempaan itseen, ja kuka sen määrittää? Onko terveyden ihannointi oikeasti niin hyvä asia kuin luullaan?

Pointtini on, että alkoholi riitelee monen seikan kanssa joita korostan elämässäni muuten. Tämän kokeilun idea on selvittää mistä jään paitsi, vaiko mistään. En myöskään tänä aikana jätä yhtäkään sellaista tapahtumaa väliin johon aiemmin olisi liittynyt alkoholi: muussa tapauksessa koko kokeilu on täysin turha.

Kuinka paljon on paljon? (päivä 3)

Edellisen merkinnän jälkeen jäin miettimään alkoholia. Tuntuu hassulta julistaa olevansa juomatta 50 päivää, lähinnä siksi että se vertautuu alhoholistin käytöstapoihin. Kato ei mun oo pakko juoda, voin koska hyvänsä olla ilman. Mä todistan sen sulle.

Suhteeni alkoholiin on mielestäni melko tavanomainen. En tissuttele kotona arki-iltaisin, eikä minulla ole mitään totuttuja pakkoja (“Saunakalja on tietty saatava”). En jätä suunniteltuja asioita väliin hyvän terassisään takia, tai peru aiemmin sovittuja tapaamisia siksi että tuli otettua muutama. En ole poissa töistä krapulan vuoksi, tai järjestele maailmaani uudelleen siksi että saisin otettua lasin tai pari.

Kuulostaa kamalan tylsältä.

Suurimman osan aikaa en ajattele alkoholia lainkaan, pikemminkin se muistuu mieleen silloin kun siihen törmää (“lähdetkö lasilliselle?”). Juon silloin tällöin, lähinnä sosiaalisissa tilanteissa. Keikat, tupaantuliaiset, syntymäpäivät, juhlapyhät ja vastaavat ovat luontevia tilanteita juoda. Enkä noissakaan tapauksissa kaada viinaa kurkkuuni kaksin käsin. Vai kaadanko?

Useimmissa tapauksissa sitä tulee oltua enemmän kuin pienessä hiprakassa. Puhe sammaltaa, ja katseen tarkentaminen keskustelukumppaniin voi olla hieman hankalaa. Seuraavana päivänä joudun miettimään mitä oikeastaan sanoinkaan. Olinko oikeasti niin jyrkkä? Tarvitsiko siitäkin avautua? Joskus minulla on mustia aukkoja illan kulussa.

No, onneksi en ole kunnolla humalassa kovin usein. Tai onko sekin kenties uskottelua?

Kriittinen ja rehellinen kalenterin tarkastelu osoitti, että keskimäärin olen juonut tuollaisia määriä kerran puolessatoista kuukaudessa, ja että keskimäärin joka toinen niistä on minulla johtanut pieneen flunssanpoikaseen. Tämä tarkoittaa flunssaa kerran kolmessa kuukaudessa, eli neljää sairastamista vuodessa. Jos joka kerran olen poissa töistä pari päivää, niin se tekee kahdeksan sairaspäivää vuodessa. Ei siis iso juttu, mutta periaatteen näkökulmasta ankea. Olen silloin tällöin pois töistä juomiseni vuoksi tuntuu yht’äkkiä lauseena käsittämättömältä.

Alkoholi on nerokas nautintoaine, kuten nikotiinikin. Parhaimmillaan se kruunaa juhlan ja yhdistää läsnä olevia. Silti huomaan, että sen myötä tulee asioita joita minun on yhä vaikeampi niellä vuosien myötä. Seuraavan päivän päänsärky on silloin tällöin tolkuton, enkä pääse liikkumaan. Joskus häpeän tiuskimisiani. Näytän väsyneeltä, ja ihoni voi huonosti. Vatsani on sekaisin. Huomattava määrä rahaa jää baaritiskille. Nukun huonosti seuraavina öinä. Mannermaiset juomatavat ovat jossakin mannermaalla, ja minä kiskon minkä ehdin.

Elämä on silti tehty elämistä varten, ja tarpeeton terveysintoilu saattaa viedä paljon enemmän mukanaan kuin mitä se loppujen lopuksi tuo. Mitä teen ylimääräisellä kymmenellä elinvuodella, jos koko elämä on kieltäytymisen juhlaa? Rehellisesti sanottuna en tiedä, kuinka paljosta jään paitsi jos olen kokonaan juomatta, jos teen pointin siitä etten juo mitään.

Alkoholistit yrittävät aina vakuuttaa muita kuin itseään. Olen aina ollut haluton tekemään alkoholista minkäänlaista pointtia, pitäen kiinni sosiaalisien asioiden merkityksestä. Koska en tiedä, niin kokeilen. Mitä menetän jollen juo, ja mitä saan vastineeksi? Ei se voi olla vaikeaa, eihän? Ei vaikeampaa kuin tässä olevien rehellisyyksien toteaminen ääneen.

Seuraavat 50 päivää

Tasan seitsemän kuukautta sitten alkuperäiset 70 päivää loppuivat täällä dokumentoiduissa merkeissä. Olo oli mitä parhain, ja projektin jälkeinen minä aika erilainen kuin ikinä aiemmin. Monet hyvät tavat tosiaan tulivat jäädäkseen niin ruoka- kuin elintapapuolellakin.

Talven ja kevään mittaan sitä kuitenkin repsahti kohti vanhoja tapoja, mikä oli arvattavissakin. Silti niin paljon hyviä tottumuksia oli jäänyt käteen, että mistään massiivisesta noususta ei ollut kyse: painoa on tullut takaisin vain muutama kilo, ja liikuntatottumukset pysyivät likimain samoina. Olen kuitenkin sairastellut pitkin kevättä, vähän ihmetellen oman vastustuskykyni puutteellisuutta ja tartuttaen muita. Olo on ollut väsynyt ja heiveröinen, ja työn painaessa vielä tuohon päälle on soppa keittynyt hiljalleen. Muutin, joka oli omiaan lisäämään elintapasekavuutta, tosin kenties parempaan suuntaan.

Viikko sitten sairastin aggressiivisen vatsaflunssan, jonka kourissa oli kenties ikävintä koskaan. Jossain vaiheessa siippani kysyi kaikella lämmöllä olenko missään vaiheessa huomannut, että sairastun aina jonkin isomman juhlan jälkeen - siis aina, jos alkoholia on tullut juotua enemmän kuin muutama lasi. Kysymys jäi pyörimään päähäni sairastamisen ajaksi.

Vatsataudin jälkeen olo oli kevyt, jotenkin eteerinen ja maailmaa syleilevä. Joku totesi, että samanlaisen olon saa paastoamalla: keho puhdistuu ja niin edelleen. Oloni muistutti niin paljon 70 päivän projektin parhaita hetkiä, että päätin ottaa toisen spurtin, tällä kertaa tiivistettynä 50 päivään.

Idea on pitäytyä seuraavat 50 päivää - siis 26.6.09 saakka - pääosin karppiruokavaliossa, liikkua melko runsaasti ja jättää alkoholi kokonaan sivuun. Ainoa poikkeus tähän viimeiseen tänä aikana tulee olemaan Juhannus, joka sukujuhlana saa vähän venyttää sääntöjä. Katsotaan, mitä nämä viikot tuovat mukanaan.

Projektin lopputulos (päivä -3)

Viimeiset viikot kuluivat edelleen loppua vaivanneen hiljaisuuden vallitessa. Erinäköisten viikonloppumenojen, juhlien ja työpaikan yt-neuvottelujen puristuksessa täydessä ruodussa pysyminen oli mahdotonta, mutta ei täydellinen katastrofi.

Lopputuloksena 70:stä päivästäni on monta asiaa. Kenties konkreettisin on peilistä takaisin katsova sangen erinäköinen mies. Poskeni ovat painuneet hieman kasaan, kaula on kapeampi. Farkuistani jalkaani mahtuvat aiemmin käytössä olleista kauniisti yhdet, muut ovat jääneet liian isoiksi. Vatsani on kadonnut suurilta osin, kummun tilalla on välillä kauniisti ruttuun menevä epätasainen kuoppa. Kun katson sitä, sieltä pilkistävät lihakset: salitreeni on tuottanut tulosta, jonka näkee yläkehon lihaksistosta ja käsivarsista kaikista selvimmin. Olen hieman eri muotoinen.

Jos katson lopputuloksia numeroina, olen nyt 8,5 kiloa aloituspistettä kevyempi. Se on 21 pakettia voita, mikäli lähtenyt on pelkkää rasvaa. Alimmillaan painoni oli pudonnut 9,5 kiloa, mutta edellämainitut syyt veivät kilon takaisin kohti lähtöpistettä. Muita numeroita ovat alati koventuneen salitreenin lukemat. Stepperi antaa minulle miltei 18 minuuttia aikaa ennen kuin jalkoihini tulee lopettamisen polte, siis treenin jälkeen. Jokainen vastus salilla on noussut yli kolmanneksella. Ennen tämän projektin aloittamista jalkaprässissä saattoi olla perussarjoissa 210 kiloa, nyt siinä on 270. Aiemmin jaksoin uida vapaauintia sekavalla tekniikallani yhden 25:n metrin altaallisen ennen lepotaukoa, nyt tekniikkani on parempi ja jaksan kolme jos minun on pakko. Mutta noustessani en enää pelkää, että keuhkoni halkeavat. Minä jaksan.

En enää tunne epämukavuutta kun kumarrun solmimaan kengännauhani. En hengästy niin pahasti harppoessani portaat viidenteen kerrokseen. Ja syömisen jälkeen minulla ei ole enää paha tai raskas olla, sillä uskon suuren osan löydetystä ruokavaliostani tulleen jäädäkseen. Syön salaattia päivisin ja suurilta osin myös iltaisin. Jauheliha- ja bataattikeitot ovat herkkua, josta tuskin luovun. Söin muutama päivä sitten pizzaa työkavereitteni kanssa, ja niin hyvää kuin se olikin niin tuskin pysyin hereillä loppupäivää. Ei enää tuollaista.

Poislukien lähestyvän talven tuoman kuivuuden aiheuttamat iho-ongelmat, näytän kaikin puolin terveemmältä. Tupakointi on päivä päivältä kauempana historiassa, ja hyvä niin. Minä voin hyvin nyt.

Ensimmäiset kolme viikkoa olivat helpoimmat, sitten alkoivat vaikeimmat kolme. Viimeiset neljä olivat usvaa, jonka mukanaan tuoman stressin myötä olivat hankalimmat kirjoittamisen kannalta. Kuluneet kymmenen viikkoa ovat tehneet paljon, ja niitä ylläpitääkseni jatkan tänne kirjoittamista aina vähän väliä. Aihepiirit pysyvät samoina, huomioina terveydestä ja liikkumisesta. Ruokapäiväkirjat jäävät tarkasteltaviksi omina kuriositeetteinaan, mutta silti. Tämä on ollut mahtava projekti, sellainen jota voi suositella kenelle tahansa samojen ongelmien kanssa kamppailevalle.

Hiljaisuuden loppu (päivä 21)

Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet lähes kokonaan ohitse, ainakin mitä tähän projektiin ja tulee. Aiempaan merkintään muutama päivä sitten jätetty pitkä, monipuolinen ja ansiokas kommentti herätti monin tavoin ajattelemaan tapahtunutta, sitä mihin olen menossa.

Merkinnässä on paljon muutakin hyvää kuin vain sen herättelevä aspekti, mutta sen ravistelemana jatkan kirjoittamista. Ja aloitan viimeisestä kahdesta viikosta, siitä miksi kirjoittaminen jäi.

Olen ollut todella kipeä - siis sillä tavalla kipeä, kuin nykyiset flunssat tuntuvat. Puolikuntoisuutta ja pahoinvointia on takana kohta kolme viikkoa. Tänä aikana olen ollut kahteen otteeseen poissa töistä, molemmilla kerroilla leväten kaksi tai kolme päivää, ja käynyt kahdesti lääkärissä. Keuhkoputkentulehdus ei parane hetkessä, mutta ennen kaikkea se ei parane ilman lepoa.

Sairaus luonnollisesti katkaisi paljon siitä löytyneestä rytmistä, viisi viikkoa jatkuneesta liikkumisen ilosta ja säntillisistä elämäntavoista. Paikoillaan oleminen oli yht'äkkiä pakollista, ja väsyneenäkin se alkoi nopeasti tuntua ikävältä. Muutamana päivänä oli helppo syödä jotakin muuta kuin mitä olisi pitänyt, ikuisen rahkan ja raejuuston sijaan tehdä ruokaa itselleen, ja jättää huomaamatta se tosiasia, että sitä tuli tehtyä hieman liikaa.

Samanaikaisesti rytmi pakotti takaisin töihin, monin tavoin. Olen miettinyt paljon sitä, mikä on oman vakanssini varamiehitys ja onko sitä: luulen, että huolimatta roolistani työpaikallani olen silti nyky-yhteiskunnan suorittajatyyppi, joku jonka omatunto ei salli liikaa poissaoloa liian pitkään. Myös siis sellainen, joka ei tajua levätä riittävän paljon ajoissa. Sellainen, joka ei aina näe riittävän pitkälle siinä, mitä voi viedä mennessään jollei huolehdi itseään kuntoon.

Samaa kunnianhimoa on eittämättä ollut näissä 70:ssä päivässä. Käänsin monet elintavoistani käytännössä ympäri, lähdin vain hieman perusliikkuvasta ihmisestä joka päivä tunnin rääkki -tyyppiin vain muutamassa viikossa. Muutin ruokavalioni samassa ajassa, ja vain muutamaa kuukautta aiemmin olin kokonaan lopettanut tupakoinnin.

Vaadin itseltäni liikoja, luulen. Olin alun alkaenkin liian kova siinä, mitä minun tulee saavuttaa - kaikki mulle tänne nyt heti, kiitos. Odotin ihmeparantumista, ja sain lopputuloksena liiasta vauhdista keholtani tämän varoituksen, ja toisen sellaisen minua hoitaneelta lääkäriltä: "Tilanne on se, että jollet nyt hillitse itseäsi, niin sinulla on pian sellainen sairaus josta et selviä ihan helposti".

Keuhkojeni puristuksen alkaessa nyt hiljalleen hellittää ja aueta olen aprikoiva ja odottava, ehkä hieman viisaampi ja jotakin tajunnut. Tämän prosessini idea on hyvinvointi, ei sen suorittaminen - ei sen allekirjoittaminen, jota nykypäivän työmaailma ja ideologia niin helposti korostaa. Paremmalla voinnilla halusin saavuttaa myös kontrollia omaan itseeni, mutta luovutinkin sen kaikelle muulle.

Kävin eilen varovasti uimassa, ja tänään salilla hyvin varovasti. Jos olen kiltisti, niin paranen kokonaan ja saan liikkua jälleen. Ihan toisista syistä.

En tiedä, kuinka moni näitä rivejä lukee, mutta jos ne osuvat johonkuhun niin se saa minut hymyilemään. Kirjoitin joskus, että liikutaan ja liikututaan. Samoin kirjoitin, että aion kirjoittaa tämän prosessin loppuun saakka. Molemmat pitävät paikkansa, mutta loppuun saakka kirjoittanen hieman toisella sävyllä kuin viimeiset viikot.

Paino on tippunut sairastamisesta huolimatta kohta seitsemän kiloa. Vaikka aion vahtia syömisiäni vielä pitkän aikaa, voin jakaa luottamuksella yhden keskeisen asian:

Ruokapäiväkirjan pitäminen on syvältä.

Lauantai (päivä 38)

Klo 10.50: Kaksi viipaletta ruisleipää, kinkkua, tomaattia, ja kaksi kananmunaa
Klo 15.00: Palautusjuoma uinnin jälkeen
Klo 19.30: Jauhelihapyitä, perunamuusia
Klo 22.10: Tapaksia (salamia, juustoa, hillosipuleita), puolitoista light-siideriä, kolme lasillista viiniä ja yksi fisushotti. Tätä kirjoittaesa on kuulkaas paha olo.

Perjantai (päivä 39)

Klo 7.50: Ruisleipäviipale, kinkkua, juustoa, tomaattia ja kaksi kananmunaa
Klo 12.00: Kanasalaattia, jossa aurinkokuivattuja tomaatteja, kurkkua, salaattia, kurpitsansiemeniä ja chilimajoneesia
Klo 17.30: Proteiinijuoma (50g P)
Klo 20.00: Palautusjuoma treenin jälkeen (20g HH + 40g P)
Klo 21.40: Jauhelihapyitä, kermakastiketta, perunamuusia, kaksi lasia viiniä