Tuoksuja. Rasvaa. Makuja. Pikalounaan helppoutta. Entä jos vain tämän kerran? Tänään tunsin ensimmäistä kertaa jonkin selkeän pettymyksen tunteen lounastunnin aikana.
Lähtiessäni hakemaan ruokaa en pystynyt ajattelemaan muuta kuin jotakin nopeaa, täyttävää ja rasvaista. Lähiravintolan nerokas riistaspaghetti. Kulman takana oleva pihvipaikka. Iso-Roobertinkadun Thai-buffet. Vaikka töissäni ei vielä ole kiire, oli helppouden lupaus silti jotenkin käsin kosketeltava. Menisi vain 15 minuuttia.
Päädyin hakemaan salaattia, mehua ja leipää lähikaupasta, tuntien itseni samanaikaisesti sekä voittajaksi että häviäjäksi. Kiitos oli sen sijaan tuntuva, tunsin koko iltapäivän oloni rentoutuneeksi ja energiseksi, eikä silmäluomia painanut kuten ennen. Iltapäivän salitreeni sujui hyvin, ja annoin stepperille periksi miltei kahdeksan minuutin jälkeen. Jollen ole varovainen, niin stepperissä vietettyjen minuuttien lukumäärästä tulee mittarini.
Kiusauksia on joka kulmalla, aina, ainakin niille jotka ovat niille alttiita. Kuulun itse siihen ryhmään, joka voi helpostikin sanoa itselleen kaikkien tekevän näin ja ottavan siitä myös mallia: en ole juurikaan kiinnittänyt huomiota siihen, milloin viimeeksi olen työntänyt jotakin kehon kannalta ei-toivottua alas kurkustani jos joku on vaikkapa pyytänyt minua mukanaan syömään. Sen sijaan olen aina lähtenyt, enkä tajunnut että edellisenä päivänä söin samassa paikassa jonkun toisen kanssa.
Olen aina välttänyt täysin ylenpalttista mässäilyä, mutta olen syönyt hitaasti itseni epäterveelliseen kuntoon syömällä hieman huonosti joka päivä. Ja kuvitellut että kaikki on hyvin. Mistä päästäänkin Painonvartijoihin, joista kirjoitan huomenna lisää.
1 kommentti:
Oletko sinäkin langennut 9 Barin Kaamos-pastaan? Kerrassaan loistava ateria, en vain uskalla pohtia paljonko kermapohjaisessa pastakastikkeessa on kaloreita.
Lähetä kommentti