8.5.09

Seuraavat 50 päivää

Tasan seitsemän kuukautta sitten alkuperäiset 70 päivää loppuivat täällä dokumentoiduissa merkeissä. Olo oli mitä parhain, ja projektin jälkeinen minä aika erilainen kuin ikinä aiemmin. Monet hyvät tavat tosiaan tulivat jäädäkseen niin ruoka- kuin elintapapuolellakin.

Talven ja kevään mittaan sitä kuitenkin repsahti kohti vanhoja tapoja, mikä oli arvattavissakin. Silti niin paljon hyviä tottumuksia oli jäänyt käteen, että mistään massiivisesta noususta ei ollut kyse: painoa on tullut takaisin vain muutama kilo, ja liikuntatottumukset pysyivät likimain samoina. Olen kuitenkin sairastellut pitkin kevättä, vähän ihmetellen oman vastustuskykyni puutteellisuutta ja tartuttaen muita. Olo on ollut väsynyt ja heiveröinen, ja työn painaessa vielä tuohon päälle on soppa keittynyt hiljalleen. Muutin, joka oli omiaan lisäämään elintapasekavuutta, tosin kenties parempaan suuntaan.

Viikko sitten sairastin aggressiivisen vatsaflunssan, jonka kourissa oli kenties ikävintä koskaan. Jossain vaiheessa siippani kysyi kaikella lämmöllä olenko missään vaiheessa huomannut, että sairastun aina jonkin isomman juhlan jälkeen - siis aina, jos alkoholia on tullut juotua enemmän kuin muutama lasi. Kysymys jäi pyörimään päähäni sairastamisen ajaksi.

Vatsataudin jälkeen olo oli kevyt, jotenkin eteerinen ja maailmaa syleilevä. Joku totesi, että samanlaisen olon saa paastoamalla: keho puhdistuu ja niin edelleen. Oloni muistutti niin paljon 70 päivän projektin parhaita hetkiä, että päätin ottaa toisen spurtin, tällä kertaa tiivistettynä 50 päivään.

Idea on pitäytyä seuraavat 50 päivää - siis 26.6.09 saakka - pääosin karppiruokavaliossa, liikkua melko runsaasti ja jättää alkoholi kokonaan sivuun. Ainoa poikkeus tähän viimeiseen tänä aikana tulee olemaan Juhannus, joka sukujuhlana saa vähän venyttää sääntöjä. Katsotaan, mitä nämä viikot tuovat mukanaan.