Viimeiset viikot kuluivat edelleen loppua vaivanneen hiljaisuuden vallitessa. Erinäköisten viikonloppumenojen, juhlien ja työpaikan yt-neuvottelujen puristuksessa täydessä ruodussa pysyminen oli mahdotonta, mutta ei täydellinen katastrofi.
Lopputuloksena 70:stä päivästäni on monta asiaa. Kenties konkreettisin on peilistä takaisin katsova sangen erinäköinen mies. Poskeni ovat painuneet hieman kasaan, kaula on kapeampi. Farkuistani jalkaani mahtuvat aiemmin käytössä olleista kauniisti yhdet, muut ovat jääneet liian isoiksi. Vatsani on kadonnut suurilta osin, kummun tilalla on välillä kauniisti ruttuun menevä epätasainen kuoppa. Kun katson sitä, sieltä pilkistävät lihakset: salitreeni on tuottanut tulosta, jonka näkee yläkehon lihaksistosta ja käsivarsista kaikista selvimmin. Olen hieman eri muotoinen.
Jos katson lopputuloksia numeroina, olen nyt 8,5 kiloa aloituspistettä kevyempi. Se on 21 pakettia voita, mikäli lähtenyt on pelkkää rasvaa. Alimmillaan painoni oli pudonnut 9,5 kiloa, mutta edellämainitut syyt veivät kilon takaisin kohti lähtöpistettä. Muita numeroita ovat alati koventuneen salitreenin lukemat. Stepperi antaa minulle miltei 18 minuuttia aikaa ennen kuin jalkoihini tulee lopettamisen polte, siis treenin jälkeen. Jokainen vastus salilla on noussut yli kolmanneksella. Ennen tämän projektin aloittamista jalkaprässissä saattoi olla perussarjoissa 210 kiloa, nyt siinä on 270. Aiemmin jaksoin uida vapaauintia sekavalla tekniikallani yhden 25:n metrin altaallisen ennen lepotaukoa, nyt tekniikkani on parempi ja jaksan kolme jos minun on pakko. Mutta noustessani en enää pelkää, että keuhkoni halkeavat. Minä jaksan.
En enää tunne epämukavuutta kun kumarrun solmimaan kengännauhani. En hengästy niin pahasti harppoessani portaat viidenteen kerrokseen. Ja syömisen jälkeen minulla ei ole enää paha tai raskas olla, sillä uskon suuren osan löydetystä ruokavaliostani tulleen jäädäkseen. Syön salaattia päivisin ja suurilta osin myös iltaisin. Jauheliha- ja bataattikeitot ovat herkkua, josta tuskin luovun. Söin muutama päivä sitten pizzaa työkavereitteni kanssa, ja niin hyvää kuin se olikin niin tuskin pysyin hereillä loppupäivää. Ei enää tuollaista.
Poislukien lähestyvän talven tuoman kuivuuden aiheuttamat iho-ongelmat, näytän kaikin puolin terveemmältä. Tupakointi on päivä päivältä kauempana historiassa, ja hyvä niin. Minä voin hyvin nyt.
Ensimmäiset kolme viikkoa olivat helpoimmat, sitten alkoivat vaikeimmat kolme. Viimeiset neljä olivat usvaa, jonka mukanaan tuoman stressin myötä olivat hankalimmat kirjoittamisen kannalta. Kuluneet kymmenen viikkoa ovat tehneet paljon, ja niitä ylläpitääkseni jatkan tänne kirjoittamista aina vähän väliä. Aihepiirit pysyvät samoina, huomioina terveydestä ja liikkumisesta. Ruokapäiväkirjat jäävät tarkasteltaviksi omina kuriositeetteinaan, mutta silti. Tämä on ollut mahtava projekti, sellainen jota voi suositella kenelle tahansa samojen ongelmien kanssa kamppailevalle.
