Edellisen merkinnän jälkeen jäin miettimään alkoholia. Tuntuu hassulta julistaa olevansa juomatta 50 päivää, lähinnä siksi että se vertautuu alhoholistin käytöstapoihin. Kato ei mun oo pakko juoda, voin koska hyvänsä olla ilman. Mä todistan sen sulle.
Suhteeni alkoholiin on mielestäni melko tavanomainen. En tissuttele kotona arki-iltaisin, eikä minulla ole mitään totuttuja pakkoja (“Saunakalja on tietty saatava”). En jätä suunniteltuja asioita väliin hyvän terassisään takia, tai peru aiemmin sovittuja tapaamisia siksi että tuli otettua muutama. En ole poissa töistä krapulan vuoksi, tai järjestele maailmaani uudelleen siksi että saisin otettua lasin tai pari.
Kuulostaa kamalan tylsältä.
Suurimman osan aikaa en ajattele alkoholia lainkaan, pikemminkin se muistuu mieleen silloin kun siihen törmää (“lähdetkö lasilliselle?”). Juon silloin tällöin, lähinnä sosiaalisissa tilanteissa. Keikat, tupaantuliaiset, syntymäpäivät, juhlapyhät ja vastaavat ovat luontevia tilanteita juoda. Enkä noissakaan tapauksissa kaada viinaa kurkkuuni kaksin käsin. Vai kaadanko?
Useimmissa tapauksissa sitä tulee oltua enemmän kuin pienessä hiprakassa. Puhe sammaltaa, ja katseen tarkentaminen keskustelukumppaniin voi olla hieman hankalaa. Seuraavana päivänä joudun miettimään mitä oikeastaan sanoinkaan. Olinko oikeasti niin jyrkkä? Tarvitsiko siitäkin avautua? Joskus minulla on mustia aukkoja illan kulussa.
No, onneksi en ole kunnolla humalassa kovin usein. Tai onko sekin kenties uskottelua?
Kriittinen ja rehellinen kalenterin tarkastelu osoitti, että keskimäärin olen juonut tuollaisia määriä kerran puolessatoista kuukaudessa, ja että keskimäärin joka toinen niistä on minulla johtanut pieneen flunssanpoikaseen. Tämä tarkoittaa flunssaa kerran kolmessa kuukaudessa, eli neljää sairastamista vuodessa. Jos joka kerran olen poissa töistä pari päivää, niin se tekee kahdeksan sairaspäivää vuodessa. Ei siis iso juttu, mutta periaatteen näkökulmasta ankea. Olen silloin tällöin pois töistä juomiseni vuoksi tuntuu yht’äkkiä lauseena käsittämättömältä.
Alkoholi on nerokas nautintoaine, kuten nikotiinikin. Parhaimmillaan se kruunaa juhlan ja yhdistää läsnä olevia. Silti huomaan, että sen myötä tulee asioita joita minun on yhä vaikeampi niellä vuosien myötä. Seuraavan päivän päänsärky on silloin tällöin tolkuton, enkä pääse liikkumaan. Joskus häpeän tiuskimisiani. Näytän väsyneeltä, ja ihoni voi huonosti. Vatsani on sekaisin. Huomattava määrä rahaa jää baaritiskille. Nukun huonosti seuraavina öinä. Mannermaiset juomatavat ovat jossakin mannermaalla, ja minä kiskon minkä ehdin.
Elämä on silti tehty elämistä varten, ja tarpeeton terveysintoilu saattaa viedä paljon enemmän mukanaan kuin mitä se loppujen lopuksi tuo. Mitä teen ylimääräisellä kymmenellä elinvuodella, jos koko elämä on kieltäytymisen juhlaa? Rehellisesti sanottuna en tiedä, kuinka paljosta jään paitsi jos olen kokonaan juomatta, jos teen pointin siitä etten juo mitään.
Alkoholistit yrittävät aina vakuuttaa muita kuin itseään. Olen aina ollut haluton tekemään alkoholista minkäänlaista pointtia, pitäen kiinni sosiaalisien asioiden merkityksestä. Koska en tiedä, niin kokeilen. Mitä menetän jollen juo, ja mitä saan vastineeksi? Ei se voi olla vaikeaa, eihän? Ei vaikeampaa kuin tässä olevien rehellisyyksien toteaminen ääneen.
