Viittasin aiemmin siihen, että lauantain ryhmäliikunta herätti muitakin ajatuksia. Ne liittyvät ryhmädynamiikkaan, ja miehenä olemiseen naisvaltaisessa ympäristössä.
Aihepiiri vaatii tässä hieman pohjustusta. Sen lisäksi, että olen käynyt Painonvartijoissa olen myös viettänyt yhden kaksiviikkoisen Tanssiopiston Pilates-tiiviskurssilla, niin ikään ainoana miehenä. Olen melko ennakkoluuloton persoona, mitä kaikille avoimiin asioihin tulee. Ja olen monta kertaa törmännyt samaan hassuun ilmiöön.
Samalla tavoin kuin miesporukoilla on joskus taipumus muuttaa käyttäytymismalliaan naisten tullessa mukaan tilanteeseen, naisvaltaiset ryhmät muuttuvat miehen tullessa tilanteeseen. Puheensorina saattaa katketa. Silmäyksiä luodaan. Onko toi tullut tänne liikkumaan vai tölläämään. Nyt se katsoo mua.
Meissä on jotakin periaatteellista, mitä tulee ryhmäkäyttäytymiseen. Selkeästi heterogeeniset ryhmät ovat helpoimpia useimmille, mutta homogeenisyys tuo nopeasti lieveilmiöitä mukanaan. Varotaan, ihmetellään ja ollaan eksklusiivisia. Niissä ryhmissä paikka pitää useimmiten lunastaa. Liikunnan suhteen tämä on minusta kuitenkin hieman hassua. Jos lähden jonnekin liikkumaan, lähden sinne vain liikkumisen vuoksi ja uskoisin, että tämä pätee lähes kaikkiin.
Seksistisyyden riski tässä on iso. Jokainen aiheesta puhuva saattaa äkikseltään olla itse se tuijottelija, ryhmädynamiikkaan puuttuva tai sen noteeraava saattaa itse olla suurin ongelman aiheuttaja.
En halua päätyä kirjoittamaan seksistisesti aiheesta, joka ei sitä ole. Pikemminkin uskon, että asiassa on paljon peribiologista, ihan joka suuntaan. Kun kevään uintikurssilla läsnä oli pelkkiä miehiä, kaikki uivat paljon kovempaa kuin mitä jaksoivat. Kun kuntosalille tulee yksikin nainen, joku alkaa aina pullistelemaan vähän enemmän peilin edessä. Helppoon ventovieraiden sekaporukkaan tarvitaan hieman aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti